Sanaa radikalisoituminen käytetään nykyään etupäässä selittämään sitä, mitä tapahtuu ennen kuin pommi räjähtää. Niitä prosesseja, jotka saavat yksittäiset ihmiset ja ryhmät ryhtymään terroritekoihin. Radikalisoinnin ennaltaehkäisyn ja torjunnan tarpeesta vallitsee vahva yksimielisyys. Siitä, mitä radikalisointi tarkalleen ottaen on ja millainen rooli sillä on terrorismin aiheuttajana, ei kuitenkaan olla läheskään yhtä mieltä. Merkittävin rajalinja kulkee niiden välillä, jotka liittävät radikalisoitumisen valmiuteen käyttää väkivaltaa, ja toisaalta niiden, jotka ymmärtävät käsitteen yleisemmin liikehdintänä äärimmäisempien liikkeiden ja ideologioiden suuntaan.

Ekstremismi, radikalisoituminen ja osallistuminen

Äärimmäisen maailmankatsomuksen asiayhteydet ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Yhtäällä on todellisuus, toisaalla halu ja kyky käyttää väkivaltaa. Järjestöt, jotka käyttävät vaikutuskeinonaan terrorismia, oikeuttavat sen tavallisesti ideologialla. Silti tällaiset organisaatiot ryhtyvät usein väkivallantekoihin vasta sen jälkeen, kun ne ovat epäonnistuneet saamaan ääntään kuuluviin muiden kanavien kautta.

Kaikki terroristit eivät ole ideologisesti radikalisoituneita. Osa ideologisesti radikalisoituneista ihmisistä elää elämäänsä sopusoinnussa demokraattisen yhteiskunnan kanssa.

On myös olemassa runsaasti esimerkkejä terroritekojen tekijöistä, jotka eivät ole läpikäyneet ideologista radikalisoitumista. Vastaavasti monet eivät kiihkomielisistä tai äärimmäisistä asenteistaan huolimatta käytä väkivaltaa, vaan päinvastoin elävät elämäänsä sopusoinnussa demokraattisen yhteiskunnan kanssa.

Tämän vuoksi kannattaa erottaa toisistaan radikalisoituminen ja osallistuminen. Radikalisoituminen on prosessi, jonka seurauksena yksilöiden asenne ja näkemys elinyhteiskunnastaan muuttuu asteittain, mikä saa heidät hakeutumaan äärimmäisten aatteiden, ideoiden ja mielipiteiden pariin. Prosessin seurauksena yksilö voi päätyä tukemaan, puolustamaan tai oikeuttamaan muiden väkivallan käyttöä, mitä kutsutaan väkivallattomaksi ekstremismiksi. Hän voi myös päätyä itse osallistumaan tai olemaan valmis väkivallantekoon saadakseen aikaan muutosta yhteiskunnassa. Tätä on väkivaltainen ekstremismi.

Radikalisoituminen on prosessi, jonka seurauksena yksilön asenne ja näkemys elinyhteiskunnastaan muuttuu asteittain, mikä saa hänet hakeutumaan äärimmäisten aatteiden, ideoiden ja mielipiteiden pariin.

Ääriajattelu, sekä väkivallaton että väkivaltainen ekstremismi, voidaan määritellä kiihkomielisiksi ajatuksiksi, mielipiteiksi, ideoiksi ja teoiksi, jotka usein liittyvät totalitaarisiin ideologioihin. Sanoja radikaali ja ekstremistinen käytetään usein päällekkäin. Niiden erona on se, että radikaali-käsitteellä voi olla myös myönteinen ja kunniallinen merkitys. Valtaosalle poliittisesta vasemmistosta sanalla on myönteinen sävy. Heillä se viittaa politiikkaan, jossa tarve muuttaa yhteiskunnan valtasuhteita todella otetaan vakavasti. Uskonnollisissa yhteyksissä sana ilmaisee monille myönteistä toivetta palaamisesta uskonnon alkuperäiseen sanomaan.

Radikaali sanana

Radikaali-sanan merkitys on vaihdellut historian kuluessa juuren (luonnollisen, alkuperäisen) kuvaamisesta viittaamaan johonkin normaalista ja hyväksyttävästä (standardisoidusta, tavallisesta, perinteisestä, yhteiskunnan normista) poikkeavaan (Mandel 2009).

Radikaali tulee latinan kielen juurta tarkoittavasta sanasta radix.

Radikaali tulee latinan kielen juurta tarkoittavasta sanasta radix. Kielellisessä merkityksessään sana siis viittaa johonkin perimmäiseen tai perustavanlaatuiseen. Tässä merkityksessä sana löytyy muun muassa Oxford Advanced Learner’s Dictionary -sanakirjasta, jossa se kuvataan ”jonkin asian perimmäisimpiin ja tärkeimpiin osiin liittyvänä”.

1800-luvulla käsitteen merkitys laajeni koskemaan myös perustavanlaatuisen muutoksen aikaansaavaa asiaa (Mandel 2009: 104). Käsitteen määritelmä laajeni entisestään 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Radikaali-sanalla alettiin viitata läpikotaiseen ja suureen poliittiseen muutokseen, juureen asti ulottuvaan uudistukseen.

Samaan aikaan radikaali-sanaa alettiin käyttää poliittisen puolueen äärimmäisen laidan edustajista tai tukijoista. Sana ekstreemi/ekstremismi tulee latinan sanasta extremus, joka voidaan kääntää äärimmäiseksi, kaukaisimmaksi tai pahimmaksi (Gule 2012: 15).

Ekstremeurheilussa radikaalius voi ilmaista myönteisiä asioita, vaikkakin riskialttiita tai niillä rajoilla olevia.

60- ja 70-lukujen puhekielessä radikaali-sanaa alettiin käyttää mahtavan, erinomaisen ja edistyksellisen merkityksessä (Mandel 2009: 105). Tämä käyttötapa on peräisin surffauspiireistä ja liittyy nykyään myös erilaiseen ekstremeurheiluun. Radikaali ilmaisee tällöin myönteisiä asioita, vaikkakin riskialttiita tai niillä rajoilla olevia.

Käsityksen eri määritelmät voivat osaltaan vaikuttaa siihen, että radikaalit henkilöt pitävät sanaa ja siten myös omia ajatuksiaan ja tekojaan myönteisinä ja kunniallisina. Esimerkiksi uskovaisille nuorille voi olla positiivista, jos heihin viitataan radikaaleina, sillä sanan voidaan ymmärtää palautuvan heidän uskontonsa ”luonnolliseen” tai ”fundamentaaliseen” tulkintaan.

Radikaalisuuden suhteellisuus

Käsitys siitä, mikä on radikaalia ja äärimmäistä, riippuu siitä, mitä pidetään normaalina ja mitä maltillisena tai keskilinjana. Ilmiöiden ymmärtäminen on toisin sanoen aina jossain määrin subjektiivista, suhteellista ja riippuvaista kontekstista (Coolsaet 2016; Mandel 2009).

Käsitys siitä, mikä on äärimmäistä, riippuu siitä, mitä pidetään normaalina. Esimerkiksi naisten äänioikeuden tai abortin epääminen nähtäisiin nykypäivän Pohjoismaissa ääriasenteena, kun sen sijaan 1800-luvulla niiden hyväksyminen oli sitä. Toinen esimerkki on sananvapaus. Sitä pidetään tärkeänä demokraattisissa Pohjoismaissa, mutta Saudi-Arabian tai Pohjois-Korean kaltaisissa maissa sananvapauden käyttämistä voidaan pitää äärimmäisenä. Peter Neumann viittaa tähän tunnettua sanontaa mukailemalla: ”se, joka on yhdelle radikaali (tai terroristi), on toiselle vapaustaistelija (2013: 878).

On tärkeää ymmärtää, ettei radikaalius itsessään ole vaarallista. Tämä koskee erityisesti kohtaamisia etsikkovaihetta elävien nuorten kanssa, jotka ilmaisevat herkästi myös äärilaidoille sijoittuvia mielipiteitä.

On tärkeää ymmärtää, ettei radikaalius itsessään ole vaarallista.

Missä siis kulkee raja radikalisoitumisen positiivisten ja negatiivisten muotojen välillä? Negatiivisessa muodossaan radikalisoituminen merkitsee usein potentiaalisesti hajottavien ja yhteiskunnalle vaarallisten totalitaaristen ideologioiden omaksumista. Sen positiivinen muoto voidaan ymmärtää tärkeänä taisteluna epäoikeudenmukaisia normeja tai standardeja vastaan esimerkiksi tasa-arvon hyväksi.

Erheellisen luokittelun vaara

Opettajien on myös tärkeää pitää mielessä, että käsitteen valikoivalla ja suhteellisella ymmärtämisellä voi olla vakavia seurauksia, jos viattomat ihmiset sen vuoksi erheellisesti luokitellaan radikalisoituneiksi. Henkilön pitäminen epäilyttävänä yksin uskonnon tai etnisyyden perusteella voi lisätä radikalisoitumista (Veldhuis ja Staun 2009: 19). Siksi meidän on tärkeää pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ymmärtämään ja selittämään ilmiötä mahdollisimman monivivahteisesti. Tämä on tärkeää myös siksi, että käsitteitä radikalisoituminen, ekstremismi ja terrorismi käytetään usein päällekkäin.

Henkilön pitäminen epäilyttävänä yksin uskonnon tai etnisyyden perusteella voi lisätä radikalisoitumista.

Käsitteen nykymääritelmät ovat antaneet toimijoille, tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle puitteet radikalisoitumisen ymmärtämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Jotkut käsitteen tulkinnat ovat kuitenkin myös siirtäneet painopistettä kauemmas tietyistä toimijoista, aatteista ja teoista. Siksi opettajien on tärkeää muistaa, että on olemassa monia erilaisia radikalisoituneita ihmisiä ja ryhmiä. Käsitteellä viitataan muun muassa radikalisoituneisiin muslimeihin, vasemmistoradikaaleihin ja äärioikeistolaisen ideologian omaksuneisiin ihmisiin. Yksi esimerkki viimeksi mainituista on Anders Behring Breivik, jonka läpikäymään radikalisoitumisprosessiin vaikutti äärioikeistolainen ideologia.

Radikalisoituminen tapahtuu eri tavoin, sen syyt ovat mutkikkaita ja kehityskulku voi vaihdella. Kyse ei toisin sanoen ole suoraviivaisesta prosessista, joka noudattaa vaihe vaiheelta määrättyä kaaviota.

Ääriliikkeeseen liittymisen vaikuttimet vaihtelevat yksilöllisesti. Taustalla on usein sosiaalisia ja emotionaalisia prosesseja. Ideologinen radikalisoituminen voi yhtä hyvin olla seurausta oleskelusta ympäristössä, jossa ääriaatteita esiintyy.

Radikalisoituminen tapahtuu eri tavoin, sen syyt ovat mutkikkaita ja kehityskulku voi vaihdella.

Sekä yksilöiden että ryhmien radikalisoituminen tapahtuu prosesseissa, jotka on mahdollista havaita. Syillä, jotka yhden henkilön tapauksessa ovat ratkaisevia, ei kuitenkaan välttämättä ole suurta merkitystä jollekulle toiselle.

Radikalisoituminen ei ole sairaus

Voi tuntua houkuttelevalta pitää terrorismin harjoittajia sairaina: ihmisinä, joilla on jonkinlainen psyykkinen häiriö tai muita patologisia luonteenpiirteitä. Näin ei kuitenkaan ole. Useimmat terroristit ovat yhtä terveitä, normaaleja ja järkeviä kuin muutkin ihmiset.

Useimmat terroristit ovat yhtä terveitä, normaaleja ja järkeviä kuin muutkin ihmiset.

Joissakin tapauksissa radikalisoitumisessa on kyse nuorista, jotka etsivät selitystä läpikäymälleen kriisille (Wiktorowicz 2005; s.a.). Toiset voivat pyrkiä ymmärtämään maailman epäoikeudenmukaisuutta (Sageman 2004; 2008). Miksi maailma on sellainen kuin se on? Miksi sotia syttyy? Tällöin pohjalla voi olla myös vilpitön toive löytää ratkaisuja suuriin poliittisiin konflikteihin. Yksi radikalisoituminen yleispiirre on se, että se tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa, yhdessä ystävien tai muiden sellaisten ihmisten kanssa, joihin yksilöllä on luottamussuhde.

Radikalisoituminen tapahtuu ystävyyden ja sosiaalisten siteiden kautta

Vuorovaikutus radikaalien henkilöiden kanssa vaikuttaa radikaalien ajatusten ja tekojen syntyyn ja kehittymiseen (Nesser 2011: 39).

Norjan puolustusvoimien tutkimuslaitoksen (Forsvarets forskningsinstitutt, FFI) vanhempi tutkija Petter Nesser toteaa radikaaleista yksilöistä: ”Tietynlaiset kontaktit voivat saada kenet tahansa radikalisoitumaan, mutta jotkut ovat tälle alttiimpia kuin toiset” (Johansen ja Matre 2015).

Radikalisoituneilla henkilöillä on usein läheisinä ystävinä muita radikaaleja, joita kohtaan heillä on vahvoja tunteita.

Radikalisoituneilla henkilöillä on usein läheisinä ystävinä muita radikaaleja, joita kohtaan heillä on vahvoja tunteita. Heidän väliset siteensä ja heidän yhteinen identiteettinsä ovat hyvin merkityksellisiä (Sageman 2004). Siksi monet tutkijat ovatkin sitä mieltä, että radikalisoitumisen keskeisiin syihin kuuluu sosiaalinen vuorovaikutus radikaalien yksilöiden ja ryhmien kanssa.

Kanssakäyminen radikaalien henkilöiden kanssa ei kuitenkaan ratkaise, kuka radikalisoituu; monet eivät radikalisoidu, vaikka heillä onkin sosiaalisia suhteita radikaaleihin henkilöihin (Ahmed 2015).

Taustan merkitys

Taustan perusteella ei ole mahdollista ennustaa, kuka radikalisoituu. Radikalisoituneilla henkilöillä on harvoin piirteitä, jotka ovat yhteisiä ryhmän kaikille jäsenille. Yhteiset piirteet voivat myös vaihdella ryhmästä toiseen. Lisäksi radikalisoituneille yhteisiä piirteitä on monilla muillakin ihmisillä, jotka eivät ole radikalisoituneet. Siksi on tärkeää olla valppaana radikalisoitumisen merkkien tulkinnassa.

Radikalisoituneille yhteisiä piirteitä on monilla muillakin ihmisillä, jotka eivät ole radikalisoituneet.

Esimerkiksi vuonna 2007 tehdystä Tanskan, Alankomaiden ja Britannian radikaaleja muslimeja koskevasta kartoituksesta ilmeni, että radikalisoituneet olivat yleensä alle 35-vuotiaita miehiä ja pääasiassa suurkaupunkien lähiöissä kasvaneita maahanmuuttajien jälkeläisiä (Precht 2007). Kuitenkin vain hyvin pieni vähemmistö kaikista alle 35-vuotiaista lähiöissä kasvaneista nuorista muslimeista radikalisoituu. Tämä johtopäätös on yhtenevä vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen kanssa, jonka kohteena oli 40 muslimimiestä Norjassa (Ahmed 2015).

Radikalisoituneet henkilöt tulevat eri sosiaaliryhmistä, eikä mikään osoita, että köyhyys itsessään toimisi radikalisoitumisen vaikuttimena (Schmidt 2013). Radikalisoituvat henkilöt ovat kuitenkin useiden tutkimusten mukaan löyhästi kiinnittyneitä yhteiskuntaan, kokevat syrjäytymistä ja pitävät tulevaisuudennäkymiään huonoina. Tämä koskee suurta osaa radikalisoituneista henkilöistä.

Norjan suojelupoliisi PTS on kartoittanut Norjan islamistisissa piireissä liikkuvien henkilöiden taustaa. Heidän on havaittu olevan enimmäkseen nuoria, heikosti koulutettuja miehiä, joilla on takanaan rikoksia ja jotka ovat löyhästi kiinni työelämässä. Toisin sanoen he osoittavat merkkejä syrjäytymisestä. Tässä joukossa yliedustettuja ovat käännynnäiset ja Norjaan lapsena tai nuorena muuttaneet. Keski-ikä on 27,5 vuotta, eli useimmat ovat huomattavasti kouluiän ylittäneitä (PTS 2016).

Yksioikoinen uskonnon ja etnisyyden korostaminen voi aiheuttaa syrjintää ja vahvistaa ulkopuolisuuden tai vieraantumisen tunnetta.

Monet, jotka liikkuivat äärioikeistolaisissa ja rasistisissa piireissä 1980- ja 90-lukujen Norjassa, olivat syrjäytyneitä nuoria, varsinkin poikia ja miehiä (Bjørgo & Gjelsvik 2015). Vastaavia ympäristöjä ei ole tutkittu riittävästi, jotta asiasta voitaisiin tehdä yleistyksiä, mutta myös Saksassa tehdyistä tutkimuksista ilmenee, että löyhä yhteys työelämään ja rikollisuus ovat yhdistäviä piirteitä monille äärioikeistolaispiireissä liikkuville (Goodwin et al. 2012).

Taustatekijöiden voimakas painottaminen voi kääntyä tarkoitustaan vastaan. Yksioikoinen uskonnon ja etnisyyden korostaminen voi aiheuttaa syrjintää ja vahvistaa ulkopuolisuuden tai vieraantumisen tunnetta. Vastoin aikomusta radikalisoitumisesta voi tällöin tulla itsensä toteuttava ennustus.

Elämänkriisit kognitiivisina aukkoina

Useimmat kokevat elämänsä aikana erilaisia kriisejä, esimerkiksi kuolemantapauksia perheessä, vakavia sairauksia tai työpaikan menetyksiä. Elämänkriisit voivat tehdä ihmisestä haavoittuvan ja saada hänet luopumaan yleispätevistä ja yleisesti hyväksytyistä näkemyksistä. Hänestä voi tulla entistä vastaanottavaisempi uusille aatteille ja mielipiteille ja uudelle maailmankatsomukselle, joka tarjoaa vastauksia ja ratkaisuja kriisiin (Wiktorowicz 2005). Sen vuoksi kriisi voi käynnistää myös radikalisoitumisen.

Elämänkriisit voivat tehdä ihmisestä haavoittuvan ja saada hänet luopumaan yleispätevistä ja yleisesti hyväksytyistä näkemyksistä.

Myös poliittiset kriisit tai vakavat maailmantapahtumat saatetaan kokea eräänlaisina kriiseinä, jotka voivat johtaa moraalin murtumiseen. Esimerkiksi Irakiin hyökkäyksen kaltainen poliittinen kriisi voi johtaa moraalin murtumiseen Euroopassa elävien nuorien muslimien parissa (Sageman 2004: 2008).

Mutta silti: vaikka useimmat kokevat elämässään kriisejä, vain hyvin harvat radikalisoituvat. Useimmat meistä oppivat elämään menetyksen tai vahingon kanssa ja lopulta tyytymään saamaansa selitykseen. Kriisin kohdattua ihminen hakee usein siihen selitystä maailmankuvastaan ja elämänkatsomuksestaan. Kriisit eivät siis välttämättä johda muutokseen (Wiktorowicz 2005; 20).

Joskus kriisi saa ihmisen omaksumaan uuden elämäntavan, ideologian tai ajattelutavan.

Joskus kriisi saa ihmisen omaksumaan uuden elämäntavan, ideologian tai ajattelutavan. Toinen saattaa testata eri ideologioita ja ajattelutapoja, ennen kuin palaa vanhaan minäänsä. Toisilla kriisiä seurannut muutos jää pysyväksi. Molemmissa tapauksissa radikalisoituminen on vain yksi mahdollisista teistä. Tiedetään esimerkiksi, että monet vähemmistönuoret kokevat syrjintää, mutta radikaalit aatteet ja ideat houkuttelevat vain pientä osaa heistä.

Psykologiassa käytetään sanaa resilienssi kuvaamaan kykyä selviytyä kriiseistä, tointua. Sillä tarkoitetaan vahvuutta ja kestävyyttä. Käsite voidaan kääntää myös vastustuskyvyksi, yksilön kyvyksi palata kadottamaansa tasapainoon. Kriisien aiheuttamien negatiivisten seurausten kuten radikalisoitumisen vähentämiseksi on tärkeää vahvistaa yksilön resilienssiä, vastustuskykyä. Vastustuskykyä voidaan vahvistaa ottamalla ihminen mukaan turvallisiin yhteisöihin ja harjoittelemalla pohdintaa ja kriittistä ajattelua. Koulussa tapahtuvasta ennaltaehkäisystä kertovasta luvusta voit lukea lisää siitä, miten tämä tapahtuu käytännössä.

Ideologian merkitys radikalisoitumiselle

Järjestöt ja ryhmät, jotka käyttävät vaikutuskeinonaan terrorismia, oikeuttavat sen usein ideologialla. Ideologia on kuitenkin tärkeää vain muutamille: ryhmän perustajille ja ideologisille johtajille. Muilla jäsenillä ei välttämättä ole juurikaan kiinnostusta ryhmän maailmankuvaa kohtaan tai tietoa siitä (Schmid 2013).

Ideologia on tärkeää vain muutamille: ryhmän perustajille ja ideologisille johtajille.

Ideologinen radikalisoituminen – radikaalien poliittisten ja uskonnollisten ideologioiden omaksuminen – voi olla pikemminkin seurausta oleskelusta ympäristössä, jossa ääriaatteita esiintyy, kuin hakeutumisesta radikaaleihin ryhmittymiin vakaumuksen vuoksi.

Tämä ilmenee Tore Bjørgon tekemistä tutkimuksista Norjan äärioikeistolaisissa ja rasistisissa piireissä. Hän sai selville, että monien ideologinen radikalisoituminen tapahtui vasta heidän harjoitettuaan muukalaisvastaista väkivaltaa (Bjørgo & Gjelsvik 2015).

Peter Nesser on selvittänyt muslimien radikalisoitumista Euroopassa (Nesser 2015). Hän osoittaa, etteivät kaikkien radikalisoituneiden motiivit ole ideologisia. Terrorismitutkija Marc Sageman (2004; 2008) huomauttaa, ettei radikalisoitumisessa useinkaan ole kyse ideologiasta, vaan ryhmään kuulumisesta ja sosiaalisista siteistä.

Ideologialla voi olla merkitystä näkemysten ja tekojen laillistajana ja oikeuttajana.

Ideologialla voi kuitenkin olla merkitystä näkemysten ja tekojen laillistajana ja oikeuttajana. Gartenstein-Ross ja Grossman tekivät tutkimuksen, jonka kohteena oli 117 radikalisoitunutta henkilöä Britanniassa ja Yhdysvalloissa vuonna 2009. Heistä 40 prosenttia motivoi laittomat tekonsa uskonnolla. Tulos on samansuuntainen kuin vuonna 2015 tehty tutkimus, jossa oli mukana 40 norjalaista muslimimiestä. Se osoittaa, että ideologia voi olla yksi tapa oikeuttaa vihamielisiä ajatuksia ja tekoja (Ahmed 2015: 84–87).

Internet

Koko maailman kattava Internet tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia radikaalien aatteiden ja ideoiden levitykseen. Internet voi edistää verkostojen mobilisointia, koska sen eri foorumeilla puretaan usein suuria turhaumia (Sageman 2007).

Internet voi olla väline yhteyksien muodostamiseen ja ylläpitämiseen.

Halpa ja anonyymi internet toimii alustana, jota sekä naiset että miehet voivat käyttää viestintään ja tiedonlevitykseen (Precht 2007: 57). Tämän vuoksi siitä voi tulla yhteyksien muodostamisen ja ylläpitämisen foorumi sekä paikka, jossa jo ennestään radikalisoitunut identiteetti voi saada vahvistusta (Christmann 2012: 30).

Tästä huolimatta vain harvoissa tutkimuksissa internetillä katsotaan olevan suurta painoarvoa radikalisoitumisessa (Christmann 2012: 30). Vaikka internet tarjoaa mahdollisuuksia, jotka voivat myötävaikuttaa radikalisoitumiseen, ei ole olemassa paljoakaan näyttöä siitä, että internetillä aina on merkitystä.

Jotkut voivat pitää internetiä ainoana luotettavana kanavana, jossa koko totuus tulee esiin.

Nuorison mediatottumusten muuttumisen ja ääriryhmittymien propagandastrategioiden vuoksi internetin merkitystä ei silti voi täysin ohittaa. Yksi tärkeä syy sille on se, että monet pitävät internetiä vapaana ja sensuroimattomana kanavana. Verkon vetovoima voi poiketa vakiintuneista mediakanavista. Tiedotus- ja värväyskampanjoissaan internetiä hyödyntävät ääriryhmittymät saattavat pystyä vaikuttamaan nuoriin. Vakiintuneissa tiedotusvälineissä ääriryhmiä ei useinkaan päästetä ääneen. Ääriryhmien sanoman vetovoimaa ja uskottavuutta voi lisätä käsitys siitä, että vakiintuneet tiedotusvälineet salailevat asioita. Siksi internetiä voidaan pitää ainoana luotettavana kanavana, jossa koko totuus tulee esiin.

Erityyppiset ekstremistit

Ääriryhmiin liittyvät ihmiset ovat hyvin erilaisia, ja myös heidän tekojensa syyt vaihtelevat. Silti on mahdollista kuvailla ääriliikkeiden osallistujien eri päätyyppejä. Euroopassa toimivia terroristiryhmiä tutkinut Peter Nesser jaottelee niiden jäsenet neljään luokkaan: perustajat, suojatit, yhteiskuntaan sopeutumattomat ja väliaikaisesti pestautuneet (”drifters”) (Nesser 2011). Kuten hän itsekin huomauttaa, staattisissa luokittelussa on ongelmansa, ei vähiten siksi, että kaikki hänen tapaamansa jäsenet eivät sopineet yhteenkään kyseisistä luokista.

Ääriryhmiin liittyvät ihmiset ovat hyvin erilaisia, ja myös heidän tekojensa syyt vaihtelevat.

Tore Bjørgo (2011) on ehdottanut dynaamista mallia, jossa äärijärjestöjen jäseniä voidaan luonnehtia neljän eri ulottuvuuden perusteella: ideologisen motivaation aste, onko henkilö johtaja vai seuraaja, varakas vai syrjäytynyt sekä jännityshakuisuuden aste.

Mallia ei ole tarkoitettu potentiaalisten terroristien paljastamisen välineeksi; siihen luokat ovat liian suurpiirteisiä. Sitä ei myöskään ole tarkoitettu erilaisten radikalismista luopumiseen tähtäävien strategioiden arvioimiseen. Kun on kyse ideologisesti motivoituneista henkilöistä, on mahdollista ryhtyä vuoropuheluun heitä kiinnostavista asioista. Myötäilijät tarvitsevat vaihtoehtoisia yhteisöjä, kun taas jännityshakuisille voidaan tarjota vaihtoehtoisia keinoja hankkia jännitystä. Syrjäytyneet tarvitsevat sosiaalitoimen apua sekä parempaa integrointia työelämään ja muuhun yhteiskuntaan (Bjørgo & Gjelsvik 2015).

Koska ääriaatteiden maailmaan johtavia teitä on niin monia, myös poispääsykeinot vaihtelevat tapauskohtaisesti.

Tästä tarkastelusta ilmenee, että radikalisoitumisen prosessit ovat monipolvisia ja monimutkaisia. Koska ääriaatteiden maailmaan johtavia teitä on niin monia, myös poispääsykeinot vaihtelevat tapauskohtaisesti. Lisäksi on tärkeää tehdä ero radikalismista luopumisen ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn välillä. Koulun tehtävänä on näistä jälkimmäinen.

Koulun tehtävä liittyy laajaan ennaltaehkäisevään työhön, joka kohdistuu kaikkiin oppilaisiin. Siinä on ennen kaikkea kyse demokraattisen kulttuurin luomisesta, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua ja jossa on tilaa kriittisyydelle ja aktiivisuudelle ilman ulkopuolelle sulkemista, viharetoriikan käyttöä ja yksilöihin kohdistuvia epäilyjä.

Radikalismin ennaltaehkäisy ja radikalismista luopuminen

Radikalisoituminen ja äärijärjestöihin liittyminen ovat monipolvisia ja monimutkaisia prosesseja. Siksi radikalisoituneiden henkilöiden rehabilitointi eli heidän saamisensa luopumaan radikalismista tulee jättää asiantuntijoille, joilla on osaamista muun muassa uskonnoista, sekterismistä, poliittisista ideologioista ja identiteetin muodostumisesta.

Jos haavoittuvalta ihmiseltä puuttuu osallistava ympäristö, jossa hän tulee nähdyksi ja saa mahdollisuuden osallistua, hänellä ei ole mitään paikkaa, jonne palata jätettyään entisen.

Opettajien tekemällä työllä koulun yleisen ilmapiirin hyväksi on suuri merkitys, ja asiantuntijat näkevät myös enemmän tarvetta yksilöihin kohdistuville toimenpiteille. Jos haavoittuvalta ihmiseltä puuttuu osallistava ympäristö, jossa hän tulee nähdyksi ja saa mahdollisuuden osallistua, hänellä ei ole mitään paikkaa, jonne palata jätettyään entisen.

Radikalismista luopumiseen tähtäävät toimet ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisy on monesta syystä erotettava toisistaan. Suurin vaara on haavoittuvan ihmisen leimautuminen, esimerkiksi kun jotakuta aletaan pitää ekstremistinä etnisyytensä, uskontonsa tai käyttäytymisensä perusteella (Veldhuis og Staun 2009: 18). Esimerkiksi näkyvä ulkoisen identiteetin muutos, kuten uskonnollisen vaatetuksen käyttö, voidaan erheellisesti ymmärtää merkiksi radikalisoitumisesta, mikä voi puolestaan johtaa henkilöön kohdistuvien epäilysten ja syrjinnän lisääntymiseen. Leimautuminen voi myös edistää radikalisoitumisprosessia ja viedä asioita väärään suuntaan.

Identiteetin muovaaminen

Opettajien ennaltaehkäisevän työn tulee tähdätä demokraattisiin periaatteisiin perustuvan maailmankuvan vahvistamiseen oppilaiden keskuudessa. Siksi luokkayhteistyössä tulee pyrkiä opettamaan demokratian pelisääntöjä ja mahdollisuuksia.

Tutkimusten mukaan norjalaisten muslimien, joiden ajattelutapa pohjautuu vahvasti joko demokratiaan tai perinteiseen uskontokäsitykseen, on muita helpompi torjua radikaaleja aatteita ja ideoita (Ahmed 2015). Kouluissa tapahtuvassa radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä on siksi keskityttävä muovaamaan yhteistä demokraattista identiteettiä, jossa on tilaa myös erilaisuudelle.

Sosiaalistaminen

Avoimella ja osallistavalla kommunikaatiolla opettaja antaa tilaa vaikeidenkin uskontoa, elämänkatsomusta ja politiikkaa koskevien aiheiden käsittelylle. Opettajien on tärkeää saada aikaan vuoropuhelua, jossa oppilaat saavat mahdollisuuden ilmaista ja tarkastella mielipiteitään. Keskustelut tutustuttavat opettajat ja oppilaat erilaisiin ajatuksiin, ideoihin ja asenteisiin. Koulussa on tärkeää käsitellä kiistanalaisia aiheita, kuten pakolaisvirtaa tai Israelin–Palestiinan konfliktia tavalla, joka mahdollistaa erilaiset näkemykset ja erimielisyyden.

Luokan avoin ja osallistava ilmapiiri ehkäisee ulkopuolisuuden tunnetta.

Opettajalle haaste on kaksitasoinen: Hänen on toisaalta huolehdittava siitä, että oppilaat puhuvat toisilleen ja toisistaan kunnioittavasti. Tämä voi tapahtua laatimalla luokkahuonekeskusteluille säännöt. Toisaalta mielipiteiden moninaisuuden ja erilaisuuden on saatava tulla esiin. Luokan avoin ja osallistava ilmapiiri ehkäisee ulkopuolisuuden tunnetta, muihin kohdistuvia epäilyksiä ja negatiivista kulttuurisen heikkouden tunnetta.

Luokan tulee tarjota turvallinen ympäristö oppilaiden mielipiteiden ilmaisulle.

Oppilaiden on pystyttävä puhumaan opettajalle avoimesti ajatuksistaan ja tunteistaan. Luokan tulee tarjota turvallinen ympäristö oppilaiden mielipiteiden ilmaisulle (Davies 2014: 454).
Arun Kundnanin mukaan terrorismin vakavasti otettava vaihtoehto on demokraattinen prosessi, jossa ihmisten enemmistön loukkaavina tai epämiellyttävinä pitämät mielipiteet ja ajatukset tulevat kuulluiksi (Kundnani 2009). Jotta tämä tapahtuisi oikealla tavalla, oppilaiden on tärkeää oppia erottamaan kritiikki henkilöön kohdistuvista hyökkäyksistä (johon sisältyy myös ryhmävihamielisyys) ja kasvattaa samalla tietynlaista resilienssiä (vastustuskykyä) loukkauksille (Davies 2014: 455).

Lisäksi on tärkeää, että luokan ilmaisutapojen, kommunikaation ja keskustelujen puitteina käytetään muutamaa ihmisoikeuksiin sekä kansallisiin ja kansainvälisiin lakeihin pohjautuvaa perussääntöä.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja osallistuminen

Oppilaiden uskoa laillisten demokraattisten kanavien käyttöön yhteiskunnallisten muutosten saavutuskeinona on tärkeää vahvistaa. Samalla painotetaan, etteivät väkivallan ja vihapuheen kaltaiset laittomat vaikutuskeinot kannata.

Sitä, että maailma näyttäytyy nuorten silmissä epäoikeudenmukaisena paikkana, jota on pyrittävä muuttamaan, voidaan pitää myös terveyden merkkinä.

Sitä, että maailma näyttäytyy nuorten silmissä epäoikeudenmukaisena paikkana, jota on pyrittävä muuttamaan, voidaan pitää myös terveyden merkkinä. Siksi opettajan on huolehdittava siitä, että oppilaat tuntevat vaikuttamisen ja muutoksen aikaansaamisen keinot ja kanavat.

Radikalisoitumisen ennaltaehkäisemiksi YK:n turvallisuusneuvosto vaati vuonna 2015 kaikkia jäsenvaltioita lisäämään nuorten aikuisten osallistumista päätöksentekoon paikallisella, kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla (Yhdistyneet kansakunnat 2015). Vaatimuksen mukaisesti luokkahuoneen tulee olla foorumi, jossa nuoria kannustetaan harjoittelemaan yhteiskunnallista vaikuttamista ja osallistumista. Demokraattisten valmiuksien on oltava merkittävä osa oppilaiden koulussa oppimaa maailmankuvaa.
Luokkahuoneen tulee olla foorumi, jossa nuoria kannustetaan harjoittelemaan yhteiskunnallista vaikuttamista ja osallistumista.

Luokkahuoneen tulee olla foorumi, jossa nuoria kannustetaan harjoittelemaan yhteiskunnallista vaikuttamista ja osallistumista.

Tätä varten oppilaiden on osattava ilmaista itseään, tuoda äänensä kuuluviin, neuvotella ja vaikuttaa päätöksiin. Opettajalla on oltava aktiivinen rooli näiden puitteiden järjestämisessä oppilaille, eikä hän saa olla esteenä prosessissa (Davies 2009: 199).

Aktiivinen osallistuminen luokassa ja koulussa voi toimia ponnahduslautana yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. Radikalisoitumista ehkäisevässä työssä erityisen tärkeää on opettaa poliittisen päätöksenteon kulkua. Nuorille on tärkeää näyttää, että demokratia tarjoaa monia vaikutuskanavia.

Kriittinen ajattelu

Jotta oppilaiden aktiivisuus ja idealismi eivät kehittyisi yhteiskunnalle haitallisiksi ajatuksiksi ja teoiksi, he tarvitsevat opetusta ja harjoitusta kriittisessä ajattelussa.

Siihen liittyvät työkalut, jotka auttavat oppilaita esittämään yksinkertaisia kysymyksiä, kuten miten ja mistä tietoa löytää ja kuka sen takana on. Näin oppilaita kannustetaan suhtautumaan radikaaleihin ajatuksiin ja ideoihin terveen kriittisesti ja epäilevästi. Sama koskee kuvien ja videoiden käyttöä.
Kriittistä ajattelukykyä kehittävä koulutus auttaa ymmärtämään, että on olemassa useita todellisuuksia, totuuksia, näkökulmia ja käsitystapoja.

Kriittistä ajattelukykyä kehittävä koulutus auttaa ymmärtämään, että on olemassa useita todellisuuksia, totuuksia, näkökulmia ja käsitystapoja.

Kriittistä ajattelukykyä kehittävä koulutus auttaa ymmärtämään, että on olemassa useita todellisuuksia, totuuksia, näkökulmia ja käsitystapoja (Davies 2009: 192). Ymmärrys auttaa lisäämään suvaitsevaisuutta muiden mielipiteitä kohtaan mutta ei hyväksymään ekstremismiä. Kriittinen ajattelu yhdistettynä demokraattisiin arvoihin on tie nuorison radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn.