Ennakkoluulot ovat toisia ihmisiä koskevia käsityksiä, jotka perustuvat ennalta muodostuneeseen asenteeseen sitä ryhmää kohtaan, johon kuuluvaksi ihminen mielletään. Ne ovat asenteita, jotka pohjautuvat yksilön henkilökohtaisten ominaisuuksien sijasta ainoastaan ryhmään, johon tämä mielletään kuuluvaksi.

Voidaan siis sanoa, että ennakkoluulot lukitsevat yksilöt ryhmään siltä pohjalta, mihin he ennakkoluulojen haltijan mielestä kuuluvat, välittämättä siitä, mihin ryhmään henkilö itse katsoo kuuluvansa.

Jokaisella on taipumusta ennakkoluuloihin

Ennakkoluulot liittyvät yleisiin prosesseihin, ihmisen psykologisiin ominaisuuksiin ja tiedonhankintatapaan. Näin totesi Gordon Allport klassikkoteoksessaan The Nature of Prejudice vuodelta 1954. Ennakkoluulot eivät siis ole jotakin, jota toisilla on ja toisilla ei, vaan pikemminkin niin, että meillä kaikilla on taipumusta niihin.

Jokaisella on ennakkoluuloja, joita voi vähentää haastamalla ja problematisoimalla niitä jatkuvasti.

Tavoitteena ei silti tarvitse olla ennakkoluulottomuus. Pikemminkin on pyrittävä vähentämään ennakkoluuloja, haastamaan ja problematisoimaan niitä ja ennen kaikkea löytämään keinoja käsitellä taipumustamme ennakkoluuloihin, jotta niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa muille ihmisille.

Ennakkoluulojen muodostumisen yleiset periaatteet

Millaisia yleisiä mekanismeja ennakkoluulojen muodostumiseen liittyy? Allport mainitsee toisaalta tunneperäiset mekanismit, jotka liittyvät tarpeeseemme kuulua johonkin ja tietää, keitä olemme. Samalla hän painottaa tiedollisia mekanismeja, jotka liittyvät tapaamme järjestää ja luokitella todellisuutta.

”Me” ja ”muut”

Ihminen on sosiaalinen olento, joka määrittelee itsensä suhteessa toisiin. Löydämme identiteettimme tietämällä, mihin kuulumme, keitä muistutamme. ”Minä” määrittyy suhteessa ”meihin”, jonka osana ihminen itseään pitää. Sosiaalipsykologiassa on usein tapana käyttää hieman neutraalimpaa sisäryhmän käsitettä. Sisäryhmän koostumus voi vaihdella perheestä, johon tiedämme kuuluneemme lapsuudesta saakka, laajoihin ryhmiin, kuten kansakuntiin ja jopa itse ihmisyyteen. Ennakkoluuloissa ongelmallista on tarve määrittää sisäryhmä, ”me”, sen perusteella, ketkä siihen eivät kuulu, eli käsityksillä ”muiden” muodostamasta ulkoryhmästä.

Käsitykset ”muista” voivat olla negatiivisia tai vihamielisiä, mutta eivät välttämättä ole sitä.

Käsitykset ”muista” voivat olla negatiivisia tai vihamielisiä, mutta eivät välttämättä ole sitä. ”Muiden” pitäminen vihamielisenä uhkana voi vahvistaa sisäryhmän yhteishenkeä. On yleisesti tunnettua, että eri yhteiskunnan ryhmien välillä voidaan ainakin tilapäisesti synnyttää yhteisöllisyyttä kannustamalla niitä yhdistämään voimansa ulkoista vihollista vastaan. Identiteettiin ja yhteenkuuluvuuteen liittyy kuitenkin myös positiivisia käsityksiä ”muista”. Ihmisillä voi esimerkiksi hyvin olla vahvat ja tärkeinä pidetyt perhesiteet ilman, että se saisi heidät vihaamaan kaikkia muita perheitä.

”Muut” ovat samanlaisempia kuin ”me”

Useissa kokeissa on joka tapauksessa osoitettu, että arvioimme sisäryhmää ainakin kahdessa mielessä eri tavalla kuin ”muita”. Ensinnäkin meillä on taipumus arvioida ryhmää, johon samastumme, myönteisemmin kuin muita. Toiseksi pidämme muita ryhmiä keskenään samankaltaisempina, homogeenisempina kuin omaa ryhmäämme. Pohjoismaissa kuvaava esimerkki viimeksi mainitusta on tapa käyttää sanaa ”afrikkalainen” kuvaamaan jonkun identiteettiä, kun sitä vastoin nimitystä ”eurooppalainen” harvoin käytetään samassa tarkoituksessa. Ne ovat käsitteinä samantasoisia, mutta Pohjoismaiden näkökulmasta on helpompaa havaita eurooppalaisten kuin afrikkalaisten monimuotoisuus. Taipumus pitää muita ryhmiä omaa ryhmäänsä samankaltaisempana koskee negatiivisia piirteitä. Oman ryhmämme jäsenten yksittäiset negatiiviset piirteet katsotaan usein herkästi osoitukseksi ryhmän monimuotoisuudesta ja vaihtelevuudesta. Ne koskevat vain yhtä tai muutamaa yksilöä, eivät koko ryhmää. ”Muista” puhuttaessa on sen sijaan helppo tehdä johtopäätöksiä koko ryhmästä yksittäisiä ihmisiä koskevien havaintojen perusteella.

Voidaksemme ymmärtää maailmaa meidän on luotava siihen järjestystä luokittelemalla ja ryhmittelemällä asioita. Luokittelu perustuu yleistämiseen: muodostamme koirien luokan kiinnittämällä huomion erilaisten koirien yhtäläisyyksiin niiden erojen sijasta. Tällainen jaottelu on ollut tieteellisen ajattelun olennainen osa ainakin siitä lähtien, kun Carl von Linné esitteli kasvimaailman luokittelunsa. Yleistyksessä ei siis sinänsä ole mitään pahaa. Ihmisryhmiä koskevista yleistyksistä on myös hyötyä, jos olemme ostamalla lahjaa kolmivuotiaalle tai haluamme saada myydyksi mahdollisimman paljon sanomalehtiä.

Näe yksilö ryhmän sijasta

Yleistäminen merkitsee kuitenkin samalla myös mahdollisuutta ummistaa silmänsä vaihtelulta ja olla näkemättä yksilöiden erityisyyttä.

Yleistäminen tarjoaa mahdollisuuden ummistaa silmänsä vaihtelulta ja olla näkemättä yksilöiden erityisyyttä.

Opettajat on koulutettu keskittymään yksittäiseen oppilaiseen eikä siihen, mihin ryhmään tämä kuuluu. Keskitymme vastaamaan yksilön tarpeisiin ja toiveisiin emmekä arvioimaan kaikkia samalla mittapuulla. Silti mekin yleistämme, ja lähes jokainen on melko varmasti kokenut tilanteita, joissa hämmästymme, kun yksilö poikkeaakin yleistyksiin perustuvista odotuksistamme.

Stereotypiat

Yksilöiden kohtaamiset sisältävät tilaisuuden korjata yleistäviä käsityksiä ja laajentaa ymmärrystä kyseessä olevasta ryhmästä tai oppilasaineksen vaihtelevuudesta. Valitettavasti yleistävä kuva kuitenkin usein säilyy muuttumattomana, ja pidämme tapaamaamme yksilöä poikkeuksena. Tästä pääsemme seuraavaan ennakkoluulojen syntymiseen liittyvään tiedolliseen mekanismiin eli stereotypioihin. Stereotypia on kivettynyt yleistys eli jotakin ryhmää koskeva käsitys, jota uudet faktat tai ihmisten kohtaaminen eivät saa muuttumaan tai korjaantumaan.

Stereotypia on kivettynyt yleistys, käsitys, joka ei muutu uusien faktojen valossa.

Yksilö voi kuitenkin muodostaa poikkeuksen ryhmässä vallitsevista taipumuksista. Kunhan olemme avoimia tällaisille poikkeuksille, yleistävien käsitysten säilyttäminen ei välttämättä ole negatiivista. Jos ryhmää koskeva käsitys ei muutu, vaikka esimerkit selvästi osoittavat sen vääräksi, kyseessä on ongelmallinen leimaaminen.

Uteliaisuus ja kriittinen ajattelu haastavat stereotypioita

Vastalääkkeitä taipumuksellemme stereotypioihin ovat uteliaisuus nyansseja ja virhetulkintoja kohtaan, kriittinen ajattelu ja itsereflektio sekä tietoisuus siitä, että kaikki yleistykset ovat yksinkertaistuksia. Näin olemme avoimia tarkistamaan käsityksiämme.

Tässä kohtaavat ennakkoluulojen emotionaaliset ja kognitiiviset mekanismit. Määrittelemme oman itsemme, oman ryhmämme ja niiden, joihin kuulumme, vastakohtana ”muille”. Tämä tarkoittaa, että jos kuva ”muista” muuttuu, sillä on seurauksia myös kuvallemme omasta ryhmästämme, siis meistä itsestämme. Minäkuvan muutos on huomattavasti raskaampi prosessi kuin jotakin merkityksetöntä koskevan virhekäsityksen korjaaminen. Toisin sanoen: muita koskevat stereotypiat ovat sitkeitä, koska ne määrittelevät, keitä me itse olemme.

Esimerkki: Jalkapallo on tärkeä osa monen nuoren identiteettiä. Toisten yhteishenki ja identiteetti perustuvat sen sijaan jalkapallon inhoamiseen. Inholle voi olla tosiasiallisiakin syitä, mutta usein sitä vahvistavat tietynlaiset käsitykset jalkapalloilijoista, esimerkiksi heidän pitämisensä yksinkertaisena ja hieman moukkamaisena porukkana, joka on kiinnostunut vain rahasta. Mietiskelevän ja mukavan jalkapalloilijan kohtaaminen horjuttaa kuvaa jalkapalloilijoista, mutta uhkaa myös ryhmän käsitystä itsestään, jopa jäsenten käsitystä siitä, keitä he ovat. Siksi heidän on hyvin vastahakoista myöntää, että jalkapalloilijat ovat monimuotoinen ryhmä.

Ryhmävihamielisyys tai ryhmiin kohdistuva vihamielisyys on yhteisnimitys ryhmiä syrjiville asenteille rasismista ja antisemitismistä homofobiaan ja toimintarajoitteisia koskeviin ennakkoluuloihin. Tiettyyn ryhmään vihamielisesti suhtautuvat henkilöt suhtautuvat usein vihamielisesti muihinkin ryhmiin.

Ryhmävihamielisyyden eri muotojen välinen yhteys

Vuonna 2011 ilmestyi Intolerance, prejudice and discrimination. A European Report -niminen tutkimus. Tutkimusaineisto osoittaa yhteyden ryhmävihamielisyyden kuuden eri muodon välillä, jotka ovat homofobia, islamofobia, (biologinen) rasismi, antisemitismi, maahanmuuttajavihamielisyys ja naisviha. Henkilöt, jotka saavat korkeat pisteet yhdentyyppisessä ryhmävihamielisyydessä, saavat keskimäärin korkeat pisteet toisissakin. Vaikka ennakkoluulojen sisältö vaihtelee, niillä siis on yhteys. Tutkimuksen tehneet tutkijat käyttävät tämän yhteyden kuvaamiseen lääketieteen termiä syndrooma eli oireyhtymä. Syndrooma kuvaa oireita, jotka usein esiintyvät yhdessä. Vastaavasti ryhmävihamielisyys on tutkijoiden mukaan syndrooma, koska eri ennakkoluulot usein esiintyvät yhdessä.

Henkilöt, jotka saavat korkeat pisteet yhdentyyppisessä ryhmävihamielisyydessä, saavat keskimäärin korkeat pisteet toisissakin.

Tutkimuksissa on selvinnyt myös, että syndrooma liittyy autoritaariseen asenteeseen, hierarkkiseen näkemykseen yhteiskunnasta ja monimuotoisuuden vastustukseen. Ennakkoluulot kytkeytyvät toisin sanoen läheisesti demokratian vastaisiin tai vähintäänkin epädemokraattisiin asenteisiin sekä maahanmuuttoon ja sen mukanaan tuomaan näkyvään monimuotoisuuteen kohdistuvaan epäluuloon.

Turvallisuuden tarjoaminen ennaltaehkäisynä

Ryhmiin kohdistuvan vihamielisyyden kategoria pitää sisällään antidemokraattista ja äärimmäistä ajattelua mutta myös vähemmän kiihkomielisiä syrjiviä asenteita. Tämä on kiinnostavaa, kun tarkastellaan tutkimuksen tarjoamia neuvoja sen ennaltaehkäisyyn. Neuvojen lähtökohtana on tunnustaa, että ennakkoluulojen ja ryhmiin kohdistuvan vihamielisyyden tärkein tehtävä on tarjota identiteetti ja luoda yhteenkuuluvuutta, selkeä käsitys ”me-yhteisöstä”, joka asettuu uhkaavien ”muiden” yläpuolelle.

Tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuva vihamielisyys luo identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta sulkemalla muut ulkopuolelle.

Tutkimuksista ilmenee, että epävarmuuden kokemus voi perustua todellisiin tekijöihin, kuten työttömyyteen ja taloudelliseen taantumaan. Eurooppalaisten yhteiskuntien perimmäisenä haasteena on siten tarjota väestölle turvallisuutta muilla keinoin kuin ryhmiin kohdistuvasta vihamielisyydestä seuraavalla vähemmistöjen syrjinnällä.

Ennakkoluuloilla voidaan perustella vallan vinoutumaa ja epätasaista jakautumista yhteiskunnassa. Ne antavat syrjinnälle oikeutusta.

Yleiset käsitykset jostakin yhteiskuntaryhmästä voivat saada enemmistön hyväksymään syrjinnän eli erityiskohtelun tiettyyn ryhmään kuulumiseen perusteella. Ilmeisiä esimerkkejä tästä ovat klassisen rotuajattelun käyttäminen kolonialismin tai orjuuden oikeutuksena tai sukupuolten väliset erot sukupuolisen syrjinnän perusteena.

Asenteiden muuttaminen voi merkitä joutumista luopumaan vallasta, asemasta tai erilaisista eduista.

Koska omat ennakkoluulot voivat myös ylläpitää vinoumia ja tuoda etua haltijalleen, niiden tarkistaminen ei välttämättä houkuttele. Muutos voi merkitä joutumista luopumaan vallasta, asemasta tai erilaisista eduista. Esimerkiksi hylätessään käsityksen siitä, että naiset sopivat parhaiten hoitamaan kotia, miehet joutuvat tekemään naisille tilaa työelämässä.

Suora ja epäsuora syrjintä

Euroopan ulkopuolelta kotoisin olevien syrjintä on perinteisesti suoraa, eli eri ryhmiä kohdellaan eri tavalla. Syrjintä voi kuitenkin olla myös epäsuoraa siten, että eri ryhmien samanlainen kohtelu johtaa vinoutumiin, koska todellisuudessa ryhmien välillä on eroja.

Yksi esimerkki tästä on puolustusvoimien säännöstö, jossa mainitaan vähimmäispituus. Koska miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä, sääntö suosii miehiä, vaikka sääntö itsessään on kaikille sama.

Ennakkoluuloihin voi kätkeytyä syrjintää

Naisten ja Euroopan ulkopuolelta kotoisin olevien ihmisten syrjintä on perinteisesti ollut eksplisiittistä siinä mielessä, että se tapahtuu avoimesti ja tietoisesti. Syrjintä voi kuitenkin olla myös implisiittistä, jolloin syrjivä henkilö ei itse havaitse käyttäytymistään eikä myöskään välttämättä syrji tietoisesti. Tällöin voi olla kyse yleisistä yhteiskunnassa esiintyvistä ennakkoluuloista, jotka tekevät erityiskohtelusta näkymätöntä tai vaikeasti havaittavaa.

Tiedostamattomat ennakkoluulot voivat johtaa implisiittiseen syrjintään.

Yksi esimerkki implisiittisestä syrjinnästä on työnhakijan nimen vaikutus siihen, kutsutaanko henkilö haastatteluun vai ei. Oslossa, Bergenissä ja Trondheimissä tehdyissä tutkimuksissa ilmeni, että työantajat ottivat 20–25 prosenttia pienemmällä todennäköisyydellä yhteyttä työnhakijoihin, joilla oli pakistanilainen nimi kuin henkilöihin, joilla oli perinteinen norjalainen nimi, myös silloin kun henkilöt muuten olivat täysin yhtä päteviä (Birkelund et al. 2015). Joillakin työnantajilla kenties on kielteinen asenne henkilöihin, jonka nimi kuulostaa pakistanilaiselta, mutta tutkijat ovat havainneet syrjintää myös sellaisilla työnantajilla, jotka eivät osoita tällaisia asenteita. Heidän asenteensa voivat toisin sanoen olla implisiittisempiä eli tiedostamattomia.

Syrjintä koulussa

Syrjintä on nykyään kielletty laissa, ja syrjimättömyyden normilla on vahva asema pohjoismaisissa kouluissa. Opettajat ovat erittäin tietoisia siitä, etteivät ketään saa syrjiä sukupuolen tai rodun perusteella. Koska kuitenkin tiedämme, että tahaton syrjintä voi johtua tiedostamattomista asenteista, itsereflektiolle on tarvetta: Opettajan tulee kysyä itseltään, vaikuttavatko hänen luokittelunsa ja implisiittiset käsityksensä vaikkapa poikien ja tyttöjen tai eurooppalaisten ja ei-eurooppalaisten välisistä eroista hänen tapaansa kohdella yksittäisiä oppilaita.

Oppilastutkimuksista ilmenee, että oppilaat kokevat syrjintää ja epäoikeudenmukaista kohtelua.

Moni oppilas kokee opettajan syrjivän

Puolet syrjintää tai epäoikeudenmukaista kohtelua kokeneista oppilaista ilmoittaa, että syrjintää harjoittivat opettajat tai muut koulussa työskentelevät aikuiset. Tämä on ristiriidassa opettajien kannattaman samanvertaisuuden ihanteen kanssa, mutta osoittaa, miten tärkeää opettajan itsensä on pohtia omia asenteitaan ja tapaansa kohdella oppilaita. Koska sekä opettajan asenteet että tämän syrjivä käytös voivat olla implisiittisiä, on myös hyvin mahdollista, että oppilas voi kokea tosiasiallista erityiskohtelua, vaikka opettaja ei itse ole tietoinen siitä.

Koulussa opettajat edustavat yhteiskuntaa, ja tämän aseman perusteella heillä on valtaa. Haastavassa luokkatilanteessa opettaja voi kuitenkin kokea avuttomuutta, ja lisäksi koulussa voi tietysti syntyä tilanteita, joissa opettajan tosiasiallinen valta haastetaan. Opettajan ja oppilaan suhde on joka tapauksessa pohjimmiltaan epäsymmetrinen: Opettajalla on monia muodollisia ja todellisia vaikutuskeinoja, joita oppilas voi ehkä vastustaa. Oppilaalla ei kuitenkaan ole vastaavaa mahdollisuutta saada tahtoaan läpi kuin opettajalla ja koululla.

Itsereflektiota syrjinnän ehkäisemiseksi

Vallan epätasapainon vuoksi on erityisen tärkeää, että opettajat pohtivat käsityksiään oppilaista ja sitä, voivatko nämä käsitykset estää heitä ymmärtämästä oppilaan tilannetta ja tekemästä parastaan oppilaan suhteen.

Omien asenteiden ja oppilaiden käsittelytavan pohdinta voi vähentää implisiittistä syrjintää.

Yhteiskunnassa kaikilla voi olla erilaisia ennakkoluuloja. Valtaan tukeutuvilla ennakkoluuloilla on kuitenkin huomattavasti suurempi vaikutus kuin niillä, joita heikolla ja pienellä yhteiskuntaryhmällä on. Yhdistyessään valtaan ennakkoluulot voivat vaikuttaa koko yhteiskuntajärjestykseen ja edistää oikeutuksen kokemista syrjinnälle. Moni onkin sitä mieltä, että yhteiskunnassa vallitsevien ennakkoluulojen ymmärtäminen vaatii näkökulman laajentamista ennakkoluuloista etuoikeuksien tai rasismin tapaisiin käsitteisiin. Kuten voi lukea täältä, rasismi-käsitteen määrittelystä käydään runsaasti keskustelua. Yksi määritelmä lähtee liikkeelle rasismista yhteiskuntajärjestyksenä, jossa ennakkoluulot yhdistettynä valtaan muodostavat syrjiviä yhteiskuntarakenteita: rakenteellista rasismia.

Koska tiedetään, että ennakkoluulot voivat hämärtää asiayhteyksiä, on tärkeää, että ihmiset ovat halukkaita menemään itseensä, pohdiskelemaan omia käsityksiään ja olemaan avoimia oman ennakkoluuloisuutensa mahdollisuudelle.