Identiteetti on raskas ja latautunut käsite, jonka merkityksestä on olemassa useita ja osittain ristiriitaisiakin käsityksiä. Yhteistä niille on ajatus identiteetistä ”pysyvänä omana itsenään olemisesta” eli jonakin vakaana ja tunnistettavana. Identiteetti voi koskea yksilöä tai ryhmää.

Essentialistinen vai dynaaminen identiteettikäsitys?

Käsitystä identiteetistä ajallisesti vakaana voidaan tulkita eri tavoin. Staattisen eli essentialistisen identiteettikäsityksen mukaan identiteetin ydin pysyy muuttumattomana ulkoisista vaikutuksista huolimatta. Dynaamisen käsityksen mukaan ulkoiset vaikutukset kehittävät ja muovaavat yksilöä.

Ryhmäidentiteetti edellyttää, että ryhmään kuuluvilla ihmisillä on perustavanlaatuisia yhteisiä ominaisuuksia, jotka sitovat heitä yhteen.

Näillä näkökannoilla on monia eri välimuotoja. Kun identiteetin käsitteellä kuvataan ryhmiä, käsitteiden erot tulevat voimakkaasti esiin. Ryhmä- eli kollektiivinen identiteetti edellyttää, että ryhmään kuuluvilla ihmisillä on perustavanlaatuisia yhteisiä ominaisuuksia, jotka sitovat heitä yhteen. Seuraa kysymys, kytkeytyykö identiteetti synnynnäisiin ominaisuuksiin (esim. etnisyys), ajallisesti pysyviksi oletettuihin ominaisuuksiin (esim. yhteiset perinteet) vai avoimempaan luokitteluun, kuten yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin tai käytäntöihin (esim. ammattiryhmät).

Käsitys ryhmäidentiteetistä voi toisin sanoen liittyä identiteetin ymmärtämiseen joko essentialistisesti tai dynaamisesti. Tällä on suuri merkitys käsityksille yhteenkuuluvuudesta ja yhteishengestä. Jos sisäryhmään kuulumisen ehto kytkeytyy ominaisuuksiin, jotka liittyvät biologiaan tai muuttumattomina pidettyihin perinteisiin, uusien jäsenten on hyvin vaikeaa päästä osaksi ryhmää.

Cora Alexa Døvingin mukaan ”ohut identiteetti”, joka perustuu hyvin eritaustaustaisia ihmisiä yhdistäviin asioihin, voi yhdistää ryhmän jäseniä tehokkaammin kuin ”paksu identiteetti”, joka edellyttää synnynnäisiä tai perittyjä yhdistäviä tekijöitä ja on siten vahvasti ulkopuolelle sulkeva.

Kirjoittaja: Claudia Lenz

Identiteettiajattelun painopiste on samanlaisuudessa (identtinen = täsmälleen samanlainen). Erilaisesta henkilöstä tulee tällöin herkästi se, joka poikkeaa muista, ei kuulu joukkoon tai häiritsee. Ryhmäkäsityksen ja -identiteetin kontekstissa vallitsevia käsityksiä ovat usein ryhmän keskinen samankaltaisuus ja ryhmien väliset erot. Kulttuurienvälinen tutkimus kyseenalaistaa nämä käsitykset.

Monimuotoisuuden tunnustaminen merkitsee erilaisuuden tunnustamista. Mutta mitä erilaisuus oikeastaan tarkoittaa, ja kuka on erilainen?

Rinnastamme herkästi käsitteet monimuotoisuus ja monikulttuurisuus: pidämme erilaisina vieraita, joiden etninen tai kulttuurinen tausta poikkeaa omastamme. Näkökulmaan kätkeytyy kuitenkin ansa: Kun painotetaan nimenomaan vierautta, erilaiseksi määritellystä tulee vieraampi kuin hän todellisuudessa onkaan tai jollaiseksi hän itse haluaa tulla määritellyksi.

Erilaiseksi määritellystä tulee vieraampi kuin hän todellisuudessa onkaan tai kuin miksi hän itse haluaa tulla määritellyksi.

Entä sitten sisäryhmä? Jos monimuotoisuus käsitetään ryhmien välisiksi eroiksi, erot ryhmän sisällä voivat jäädä tunnistamatta tai tunnustamatta. Odotukset ryhmäidentiteetin homogeenisuudesta, vakaudesta ja muuttumattomuudesta voivat olla este sallivalle ja avoimelle ilmapiirille, koska eroavia käsityksiä, elämän- ja olemisen tapoja pidetään poikkeavina tai jopa ryhmän ”pettämisenä”.

Käsitykset homogeenisista, vakaista ja muuttumattomista ryhmäidentiteeteistä voivat olla este sallivalle ja avoimelle ilmapiirille.

Toisin sanottuna odotukset kiinteistä ryhmäidentiteeteistä ja yksiselitteisestä ryhmään kuulumisesta muodostavat jännityssuhteen pluralistiseen ja demokraattiseen kulttuuriin, jossa monimuotoisuutta esiintyy myös sosiaalisen ryhmän tai yhteisön sisällä.

Kirjoittaja: Claudia Lenz

Kasvaminen staattisten ryhmäkäsitysten ilmapiirissä, jossa vallitsee ristiriita ”meidän” ja ”muiden” välillä, vie sekä sisäryhmään kuuluvilta että ulkoryhmään kuuluvilta ja siihen sijoitetuilta mahdollisuuden toteuttaa yksilöllisyyttään ja osallistua yhteisöllisyyteen omana itsenään. Jos minuus määrittyy vihamielisen, vaarallisen ja pahan ”toisen” vastakohtana, käsityksen ylläpitämisestä tulee välttämätöntä omakuvan säilyttämiselle.

Tämä tulee esiin tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa vihamielisyyttä koskevassa tutkimuksessa, jota esitellään raportissa Intolerance, prejudice and discrimination. A European report (2011): Identiteetistä ja yhteenkuuluvuudesta puhuttaessa viholliskuvan tarve kulkee käsi kädessä itsekorostuksen sekä yksiselitteisyyden ja ”puhtauden” tarpeen kanssa. Ryhmään kuulumiseen liittyvät käsitykset ja tunteet voivat toki olla oikeutettuja, tarkoituksenmukaisia ja tarpeellisia yksilölle tämän etsiessä paikkaansa monimutkaisessa maailmassa. Kuitenkin juuri maailman monimutkaisuus vaatii taitoa pohtia ja tarkistaa käsityksiään.

Monimuotoisuus ei ole sen paremmin uhka kuin ylistyksen aihe, vaan tosiasia, johon meidän on jatkuvasti jossain määrin suhtauduttava.

Rasismia, antisemitismiä ja muuta ryhmiin liittyvää vihamielisyyttä ennaltaehkäisevän työn on haastettava käsityksiä identiteetin ja ryhmään kuulumisen muuttumattomuudesta ja staattisuudesta. Kyse ei kuitenkaan ole vain ennakkoluulojen kumoamisesta, vaan on tärkeää osoittaa ja antaa tilaa kokemuksille positiivisista vaihtoehdoista. Monimuotoisuus ei ole sen paremmin uhka kuin ylistyksen aihe, vaan tosiasia, johon on jatkuvasti jossain määrin suhtauduttava. Monimuotoisuus merkitsee sekä haasteita, epävarmuutta että kenties turhautumistakin. Sitäkin enemmän monimuotoisuus kuitenkin tarjoaa yksilölle tilaisuuden kehittyä itseään tai muita koskevien pysyvien käsitysten rajoittamatta.

Kirjoittaja: Claudia Lenz

Kirjassaan Stranger to Ourselves vuodelta 1991 Julia Kristeva kirjoittaa:

”Strangely, the foreigner lives within us: he is the hidden face of our identity, (…) By recognizing him within ourselves, we are spared detesting him in himself. A symptom that precisely turns “we” into a problem, perhaps makes it impossible, the foreigner comes in when the consciousness of my difference arises, and he disappears when we all acknowledge ourselves as foreigners, unamenable to bounds and communities.” (s. 1)

Kristeva tarkoittaa, että on välttämätöntä olla avoin omaa itseään koskevalle itsetutkiskelulle, itsekritiikille ja yllättymiselle. Tarkoituksena on

• • pystyä näkemään itsensä ulkoapäin
  • hyväksyä, että itsessä on myös vähemmän miellyttäviä puolia
  • käsitellä omaan olemassaoloonsa liittyvää vierautta ja epävarmuutta.

Ajatukset voivat kuulostaa korkealentoisen filosofisilta, mutta ne liittyvät ehdottomasti arkipäiväisiin kokemuksiin. Kehitämme tapoja itsemme kanssa seurusteluun aivan samalla tavoin kuin muidenkin ihmisten kanssa seurusteluun. Näitä tapoja on kuitenkin mahdollista muuttaa.

Identiteettimme on riippuvainen siitä, että olemme vieraita itsellemme. (Julia Kristeva)

Ennaltaehkäisyn kannalta on erityisen tärkeää tuoda esiin, että omien vähemmän miellyttävien puoliemme tunnustaminen voi olla edellytys näiden puolien käsittelylle: asenteidemme, tunteidemme, ajatustemme ja tekojemme jonkinlaiselle muuttamiselle.

Esimerkki: Täysin ennakkoluulotonta ihmistä ei luultavasti ole olemassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ennakkoluulot pitäisi hyväksyä. Päinvastoin: Ongelmana eivät ole vain ideologisesti vakuuttuneet ”rasistit” tai ”antisemitistit”, vaan mitkä tahansa ennakkoluulot tekevät osaltaan eroa ihmisten välille ja jättävät toisia ulkopuolelle. Haasteena on siis paitsi se, että ennakkoluuloja ei pidä pitää normaalina ja hyväksyttävänä asiana, vaan on myös pyrittävä käsittelemään ja muuttamaan niitä siten, että ne erottavat ihmisiä mahdollisimman vähän.

Puolustusmekanismit käynnistyvät, kun ongelmalliset piirteet, joita emme halua tai pysty tunnistamaan itsessämme tai yhteiskunnassamme, siirretään ”toisten” kannettavaksi. Kykymme kriittiseen itsesäätelyyn murenee ja itseä tai meitä koskevan idealistisen käsityksen ylläpitäminen riippuu yhä enemmän käsityksestä toisen ”vastakohtaisuudesta”. Noidankehä on syntynyt.

Oman identiteetin pohdiskelu voi auttaa paljastamaan ja vähentämään ryhmäajattelun mekanismeja.

Kyky pohdiskella omaa itseään ja identiteettiään voi auttaa paljastamaan ja purkamaan ryhmäajattelun mekanismeja. Tarkastelemalla muita mahdollisuuksia rakentaa kuvaa ja tuntemusta itsestämme luomme suojamekanismeja, jotka ehkäisevät ennakkoluulojen syntyyn ja muukalaisvihamielisyyteen liittyviä aggressiivisia projektioita.

Kirjoittaja: Claudia Lenz